maanantai 31. joulukuuta 2012

Yleensä sanotaan, ettei menneeseen kannata katsella vaan kääntää katse tulevaan, mutta tämä vaikutti sen verran mielenkiintoiselta projektilta, että päätin yrittää keskittyen muutamiin kysymyksiin.

Mitä sellaista teit vuonna 2012, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Etsin paavia, mutta en löytänyt :)

Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En ole enää moneen vuoteen tehnyt virallisia lupauksia

Synnyttikö kukaan läheisesi?
Aikalähipiirissä on vauvoja syntynyt. Se on ihanaa!

Missä maissa kävit?
No hieman tuossa rajan takana ja linnun tietä useamman maan halki matkalla Roomaan.

Mitä sellaista haluaisit vuonna 2013, jota puuttui vuodesta 2012?
Kiitollinen olen viime vuodesta. Jos listaan jotain vois lisätä, niin terveyttä kaikille ja lämpimämpää ja itikattomampaa kesää!

Mitkä vuoden 2012 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Viikon 22. viimeinen arkipäivä on aina kovassa kurssissa, johtunee työstä!

Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Saavutuksilla en voi kerskata, mutta ehkä yksi olisi joulujuhlassa "säestäminen" ns. "yleisön pyynnöstä" vaikka se tuskin kovin musiikki-ihmisten korvaa hiveli...

Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
En tiedä suurinta, varmaan moni asia olisi voinut mennä paremminkin, mutta esimerkiksi kasvimaan kylvämisen saamattomuus harmittaa,

Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Tulee mieleen olenko ostanut mitään... HEH! Ehkä kuitenkin hyvin paljon iloa tuotti tyttären löytämä sisustuskyltti HOPE, joka komeilee työpaikalla! Kiitos MaiMai!

Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Varmaan sitä itselleen sais eniten nauraa!

Kenen käytös masensi?
"Masensi", no paavin! Kun me tullaan täältä asti katsomaan, niin hän on LOMALLA!!

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Kyllä se normaaliin elämiseen meni, joskin matka lohkaisi normaalia isomman osan myös.

 Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Ulkomaanmatkasta kahden rakkaan sisaren kanssa :D

Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2012?
....Big, big girls in the big big world.... tai miten se nyt meni

Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) onnellisempi vai surullisempi?
suruun ei missään nimessä ole aihetta

b) laihempi vai lihavampi?
No lihavampi!

c) rikkaampi vai köyhempi?
ainakin elämänkokemukselta rikkaampi

Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
raivanneeni paikkoja kotona.

Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Selvittäneeni riitoja, mutta niiden määrä ei ole käsissäni...

Kuinka vietit joulua?
Joulupukkia kuljettaen :) rauhallisesti kotona ja lähipiirissä kynttilänvalossa!

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
En halua sitä tässä jakaa muille.


Rakastuitko vuonna 2012?
Rakkaus lisääntyy ja hiukset harmaantuu :D


Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Monte Criston Kreivi on aina yhtä odotettu, joskin MM-lätkä on se ehkä ykkönen!


Mikä oli paras lukemasi kirja?
Valitettavasti luin aika vähän, mutta ilokseni sain kuulla, että joku muistaa minut Kalevalasta tai Kalevalan minusta! (En tiedä onko muisto + vai -)

Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Jälleen jouluradio, joka ei juuri meillä kuulu.

Mitä halusit ja sait?
Pääsin ulkomaille lämpöön Suomen koleasta kesästä!

Mitä halusit muttet saanut?
HEH! Q7, paitsi sain radio-ohjattavana 24.12. Kiitos MaiMai!


Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Vuosia rapiat 40 ja taisin käännellä ajatuksia alkavaan työvuoteen. "Juhlallisuudet" pienessä piirissä, kaukana, jo etukäteen.

Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2012?
Kävin värianalyysissä ja löysin oranssin.

Mikä piti sinut järjissäsi?
Kannustavat läheiset.

Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Ehkä Evasta ja Victoriasta! (Lue: hehhehehheee)

Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Kyllä ne oli presidentinvaalit ja että miten suomalaiset äänestävät! -onneksi järkevästi-

Ketä ikävöit?
Läheisiä.

Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Javed ja Maria.¨

Kerro arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2012?
Se, että turhaa stressaamista pitäisi välttää, kun meidän askeleet ovat kuitenkin Korkeimman tiedossa ja kaikki menee niin kuin parhaaksi on nähty, vaikka sitä on -joskus- tosi vaikea ymmärtää.

Lainaa sanoituksia, jotka summaavat vuoden 2012.

Niitä olis kyllä paljon....mm.
Etkö ymmärrä mitä sulle lausun kerran vielä mä kuiskata sen voin...
Jos vain Joulun Lapsi saa sydämessäs asustaa, niin silloin joulu luonas aina on..
Sataa sataa ropisee pili pili pom..
Lapsella vain voi silmät niin loistaa...
Hei mumppi, mitä kuuluu sinne teille...
Me ollaan sankareita kaikki...



Joka kuukauden ensimmäinen virke:
(lihavointi ei tarkoituksellista mutta ei lähde pois)

Tammikuu:
Uusi alku!
Helmikuu: "Kituvuosi" alkaa 17-vuotiaalle!"
Maaliskuu: Valo voittaa pimeyden.
Huhtikuu: Juhlakuukausi:Iskä, MaiMai ja monet muut!
Toukokuu: Työkiireet.
Kesäkuu: Vkon 22 viimeinen arkipäivä
Heinäkuu: Kauas lämpimään!
Elokuu: New start again.
Syyskuu: Extrastressiä töissä.
Lokakuu: Joulu lähestyy, pikkuleivät.
Marraskuu: Joulu vielä lähempänä! 
Joulukuu: Joulu, valot, ystävät, kiitos tästä vuodesta!

5 kommenttia:

  1. Voihan Paavin pakana, kun ei ollut kotona:) Kiva, kun lähdit mukaan tähän uudenvuoden kyselyyn. Oikein hyvää alkavaa vuotta Metsätontun maille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne puronvarteen. Niin nopeaa tuossa vastailin, että kyllä minäkin sen yhden huhtikuisen yön muuttaisin, jos voisin. Toivotaan silläkin saralla parempaa uutta vuotta.

      Poista
  2. Mukava lukea Metsätonttusenkin vuosikatsausta.Mulle tuottas harmaita hiuksia ruveta analysoimaan mennyttä vuotta.Elämän koko kirjohan siinä oli mukana ja tuli taas kerran opittua,ettei elämä ole omissa käsissä.Hyvää uutta vuotta Metsätontulle ja läheisillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne teijän puhtoon. Toivottavasti A4-posti löytyi laatikosta. Rsketteja etsiskellessä sen sinne tiputin.

      Poista